06.07.2021

Nightwish 25 vuotta!

25 vuotta sitten kaikki alkoi Kiteeltä, kun Tuomas Holopaisen kesäillan idea omasta projektibändistä sai alkunsa vuonna 1996.

25 vuotta sitten kaikki alkoi Kiteeltä, kun Tuomas Holopaisen kesäillan idea omasta projektibändistä sai alkunsa vuonna 1996. Projekti pääsi kuitenkin vasta kunnolla käytiin seuraavana vuonna Holopaisen suoritettua armeijan, jonka jälkeen nelihenkiseksi kasvanut yhtye käveli heti studioon nauhoittamaan esikoisalbumiaan Angels Fall Firstiä.

Kahdenkymmenenviiden vuoden aikana Nightwish onkin julkaissut yhdeksän studioalbumia, kerännyt 16 Emma-palkintoa sekä konsertoinut muun muassa Lontoon Wembley-areenalla.

Onnea Nightwish merkkipäivän johdosta!

Tuote on lisätty koriin
Tuote on lisätty koriin

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori ladattu

[CART NAME]

Siirry ostoskoriin
Tallennettu ostoskori poistettu

[CART NAME]

OK